Jordy Valderrama

Jordy kouluttautui tanssijaksi, näyttelijäjksi sekä pantomiimi- ja nukketeatteritaiteilijaksi Costa Ricassa, Espanjassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Englannissa. Hän on myös taidekasvatuksen opettaja, jonka erityisala on draamataide. Hän on opettanut, ohjannut ja toteuttanut pantomiimi- ja nykytanssiesityksiä sekä nukketeatteria ja teatteria. Lisäksi hän on toiminut teatteripedagogiikan parissa. Viimeisten 30 vuoden aikana hän on näyttelemisen ja ohjaamisen lisäksi tehnyt töitä Perun Opetusministeriölle sekä työskennellyt kouluissa ja eri koulutusinstituutioissa. Jordy on “Transpersons Puppet Theatre” -marionettiteatterin johtaja, sekä UNIMA Finlandia että Catalysti Transcultural Artist en Finlandia -järjestöjen jäsen.
Motivaatiostaan osallistua Kolibriin hän sanoo seuraavasti: “Olen opettaja ja kiinnostunut soveltamaan ja kokeilemaan uusia menetelmiä ja tekniikoita pedagogisten mahdollisuuksien kanssa.”
Tule tutustumaan Jordyyn! Lisätietoa: https://goo.gl/ie41TY