Kolibrí festivaali 2019 kutsuu

Kulttuurikeskus Ninho kutsuu taiteilijoita, kasvattajia, designereita, tutkijoita, aktivisteja ja kulttuurialan toimijoita osallistumaan Kolibrí Festivaaliin, “ainutlaatuiseen, taiteelliseen, monikulttuuriseen, koko perheen lasten festivaaliin. Tulkaa jakamaan kanssamme viikko työpajoja, konsertteja, näyttelyitä ja monenlaista hauskaa koko perheelle. Festivaali, josta voi nauttia ilman kielirajoja”.

Kutsu päättyy maaliskuu 4.2019 klo 24.

Kolibrí 2019 teema on: Suuret ulottuvuudet: mikro ja makro”. Nämä kaksi ääripäätä  (mittakaavoissa tai toiminnoissa) ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Lähtökohtanaan mikro- ja makroskooppinen, Kolibrí juhlii valtavaa ja pikkuruista niin ihmisen kuin luonnon luomuksissa, perinteissä, kasvatuksessa, taiteessa, tieteissä ja kulttuurissa kuin myös varsinaisissa teknologisissa edistysaskeleissa (STEAM).

2019 on Kansainvälinen alkuperäiskielten vuosi. Myös Kolibri nostaa esi-isien kielet kunniaan.

Kolibrí festivaali pidetään 3.-15. lokakuuta 2019.

Huomioonotettavia seikkoja:

1.- Kolibrí festivaalin metodiikka

  • pääpaino on lasten aktiivisessa osallistumisessa ja heidän viettämässään laatuajassa yhdessä perheen eri sukupolvien aikuisten kanssa samoin kuin eri perheiden välisissä tapaamisissa
  • oppimis- ja luovat aktiviteetit  on tarkoitettu yhden aikuisen ja yhden lapsen muodostamille pareille
  • edistää monikielistä ja kulttuurisesti moninaista oppimisen ja ilon ilmapiiriä, jossa ei kielirajoja tunneta
  • sen formaatti koostuu työpajoista, esityksistä, konserteista lähtöisin kaikilta taiteen- ja tieteenaloilta: kirjallisuus, grafiikka, arkkitehtuuri, musiikki, tanssi, teatteri, sirkus, tieteet ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna, heränneestä kiinnostuksesta johtuen ja käytettävissä olevasta tilasta riippuen, jonkinlainen luova, keittotaito aktiviteetti lapsille
  • suosii sellaisten Suomessa asuvien  taiteilijoiden näkyvyyttä, joita työ lastenkulttuurin parissa, kulttuurisesti moninaisessa, monikielisessä ilmapiirissä kiinnostaa.

2.- Kutsu on avoin seuraavanlaisille ehdotuksille:

  • Työpajoja vauvoille, jotka eivät vielä kävele, esikoululaisille ja koululaisille, ikäryhmistä ja niiden yhdistelmistä riippuen. Avoin kaikille taiteen- ja tieteenaloille, sirkus, arkkitehtuuri ja kirjallisuus mukaan luettuna, unohtamatta niitä, jotka yllättävät meidät tuomalla valokeilaan luovuuden, kokeilun ja tekemällä meidät tietoisiksi teeman eri näkökulmista. Kaikkien työpajojen tulee noudattaa yksi lapsi + yksi aikuinen-formaattia.
  • Menettely:
    • “Non-stop” (kesto 3 tuntia)
    • Työpajat (kesto 45 minuuttia)  
  • Näytösten ja konserttien tulee sopia kaikille ikäryhmille. Avoin tietyille taiteenaloille, vähimmäiskesto 45 minuuttia..
  • Sovittu maksu näytöksistä, 170€ artistia kohti, työpajoista 65€/tunti.
  • Kulujen suuruudesta ja käytettävissä olevista resursseista riippuen, festivaali saattaa korvata näytösten materiaali- ja tekniikkakustannukset.
  • Ehdotusten valinta perustuu alla lueteltuihin kriteereihin sekä eri instituutioiden myöntämien resurssien saatavuuteen.

3.-Valintaperusteet:

Tapauksesta riippuen, kiinnitämme erityistä huomiota ehdotuksiin, joiden kohteena ovat:

  1. Aktiviteetit edellä mainituille pareille ikäryhmissä:
    1. 3-12 kk ikäiset, ei kävelevät vauvat.
    2. 1-3-vuotiaat taapertajat
    3. 3-6-vuotiaat
    4. 6-7-vuotiaat esikoululaiset
    5. yli 7-vuotiaat koululaiset
    6. Vuonna 2019 pohdimme ensimmäistä kertaa mahdollisuutta lisätä ohjelmaan pari aktiviteettia yli 10-vuotiaille aina 15 ikävuoteen asti.
  2. Erityistä huomiota ansaitsevat myös ehdotukset, jotka edistävät perheen senioreiden osallistumista yhdessä lasten, myös yli 10-vuotiaiden kanssa..
  3. Vaikka Kolibrí festivaalin juuret ovat iberoamerikkalaista alkuperää, tämä ei ole poissulkeva kriteeri.
  4. Todellinen kytkös johonkin tämän vuoden teemoista: mikro, makro ja alkuperäiskielet.
  5. Ehdotusten monikielisyys: espanja ja/tai portugali, samoin kuin englanti ja/tai suomi ja/tai ruotsi tai näiden kielten yhdistelmät .Muut kielet ovat myös tervetulleita, paitsi kirjallisuudessa tai musiikissa jollei aineistoa ole valmiiksi käännetty.
  6. Arvostamme ehdotuksia, jotka painottavat luomista, kokeilua, sekä taiteen ja tieteen ihmettä että tietoisuutta tästä, sikäli kuin ne ottavat huomioon perinteet ja uudet teknologiat. Kiinnitämme huomiota ehdotuksiin, jotka edistävät ompelu- ja koruompelukoneiden, virtuaalitodellisuuden, lyömäsoittimien ja sellaisten ruoka-aineiden käyttöä, jotka eivät vaadi kypsentämistä.
  7. Erityisen huomioonotettavia ovat ehdotukset, joiden budjetti on realistinen, jotka käyttävät kierrätysmateriaaleja ja ovat ympäristöystävällisiä ja kustannuksiltaan alhaisia.
  8. Huomioimme myös erityisesti taiteilijat, jotka ovat Kulttuurikeskus Ninho ryn jäseniä tai jotka kuuluvat vastaavanlaiseen taiteilija- tai muuhun yhteisöön, jonka kanssa meillä on molemminpuolinen yhteistyösuunnitelma.  

Ehdotukset tulee poikkeuksetta jättää oheista linkkiä käyttäen verkkosivulle: https://www.kolibrifestivaali.org//fi/form-proposals-2019 viimeistään 4. maaliskuuta 2019 klo 24 mennessä. Kaavake on englanninkielinen, mutta sen voi täyttää espanjaksi, englanniksi tai portugaliksi.

Tarvitsemme seuraavat tiedot:

  • Esityksen tai työpajan nimi
  • Ikäryhmä, jolle tapahtuma on suunnattu
  • Kesto (45 min tai 135 min)
  • Työpajan osallistujamäärä (lapset + aikuiset)
  • Selvitys työpajan tai esityksen rakenteesta (avaus, kehitys ja lopetus)
  • Selitä, miksi esityksesi / työpajasi on oleellinen Kolibrí festivaalille
  • Yksityiskohtainen selvitys tarvittavista materiaaleista (laatu, määrä ja kappalehinta)
  • Yksityiskohtainen selvitys teknisistä tarpeista (äänentoisto, valaistus jne.)
  • Budjetti, josta selviää myös materiaalien todelliset kulut, taiteilijoiden palkkiot ja yhteistyöehdotus
  • Maksutyyppi (verokortti tai lasku) ja suomalainen pankkitilinumero
  • Yhteystiedot (nimi, sähköposti, puhelin, ja mahdolliset nettisivu, facebooksivu, instagram ym.)
  • Tiivis kuvaus taiteilijan aikaisemmasta toiminnasta
  • Kuvaus taiteilijan motivaatiosta osallistua Kolibrí festivaalille.

Poikkeuksetta hakuun tulee myös liittää seuraavat dokumentit:

  • Taiteilijan CV espanjaksi, portugaliksi, englanniksi tai suomeksi, pdf formaatissa.
  • Valokuva taiteilijasta tai ryhmästä jpg formaatissa minimi 1200 px. leveä, jota voidaan käyttää aktiviteetin mainonnassa Kolibrín somessa.
  • Kaikenlaisiin esityksiin tulee myös liittää audiovisuaalista materiaalia tai linkki videoon, joka selventää ehdotusta.

Suosittelemme myös  valokuva-, video- tai muun ehdotusta selventävän materiaalin liittämistä hakemukseenne.

Kaikki tiedot ovat luottamuksellisia ja ainoastaan tämän valintaprosessin käytössä. Valokuvia ja Kolibría koskevia mielipiteitä tullaan käyttämään festivaalin ennakkomainonnassa somessa.  

Tulosten julkaisu:

  • Julkaisemme alustavan valintalistan maaliskuun 30.2019 verkkosivullamme: www.kolibrifestivaali.org. ; sama lista löytyy myös some sivuiltamme.
  • Kun rahoitus on varmistunut, julkaisemme lopullisen listan syksyn 2019 festivaaliin osallistuvista taiteilijoista ja sovimme sopimuksen allekirjoittamisen ajankohdasta.

Valinnat ovat lopullisia, eikä niistä voi valittaa.

Saadaksesi lisätietoa, ota yhteyttä [email protected]