Valokuvanäyttely: UUSISTA SUOMALAISISTA

Entresse Kirjasto 07.-27.09.2015

Esittelemme kirjassamme 12 perhettä, kaksitoista rakkaustarinaa. Jokainen tarina on erityislaatuinen, jokainen suhde on uniikki – olivatpa puolisot mistä tahansa. Mistä ikinä tulemmekaan, meissä on paljon enemmän yhteistä kuin erilaista.

Maahanmuutosta on puhuttu Suomessa liian pitkään kielteisesti. Halusimme valokuvaaja Milka Alasen kanssa tehdä jotain, mikä hälventäisi ihmisten pelkoa ja ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan. Syksyllä 2014 ilmestyneessä Uusia suomalaisia -kirjassamme ja siitä nyt kootussa valokuvanäyttelyssä lähestymme muuttuvaa Suomea ja suomalaisuutta tuomalla esille niitä perheitä, joissa toinen puolisoista tulee muualta kuin Suomesta.
Suomessa vuosittain noin 3000 suomalaista avioituu muunmaalaisen kanssa. Helsingissä joka viides, koko Suomessa joka kahdeksas liitto, solmitaan tällä hetkellä suomalaisen ja muunmaalaisen välillä. Tahdoimme näyttää, että suomalaiset eivät aina näytä siltä, millaisina heidät on totuttu näkemään. Silti heillä voi olla suomalainen identiteetti.

Tekija: Anni Valtonen ja Milka Alanen
Järjestäjät ovat: Entressen kirjaston, Familia Club ry:n/ Duon yhteistyönä, ja Kolibrí Festivaali.

[slideshow_deploy id=’976′]